Toimiiko yrittämällä oppimisen malli kaikkien ammattiin opiskelevien oppimisessa

Lauantaisessa koulutusliikelaitoksen yhteisöpäivässä kuulimme suuren eteläsuomalaisen ammattiopiston suunnitelmista toteuttaa osaamisperusteista oppimisen mallia. Heillä "pipopäiden" perusjoukko kulki valtaväylää ja yrittäjyydestä kiinnostuneille tai huippuosaajuuden tavoittelijoille oli omat pikkupolkunsa, joita kulkemalla he toteuttivat yksilöllisiä tavoitteitaan.

Jokin värähti minussa ja epäilykset heräsivät. Tyylilaji oli täysin toinen kuin omassa Amisyrityksessä oppiminen -kokeilussamme. Olemmeko ihan hakoteillä? Niin vähän byrokratiaa ja tömäkkää perustutkimusta. Niin vähän lähdeviitteitä ja ennalta lukkoon lyötyjä rakenteita. Vain iloista uskoa ja optimismia, joka kylläkin perustuu pitkän kokemuksen ja opiskelun ja lukeneisuuden luomaan näkemykseen ja varmuuteen. Toimiiko yrittämällä oppisen malli kaikkien opiskelijoiden oppimisen tapana? Löytyykö sen helmoista oma paikka jokaiselle ammattiin kouluttautuvalle? Voiko jokainen edetä oman lahjakkuutensa ja tavoitteensa mukaiseen huippusuoritukseen? Kehittyykö jokaisen yrittäjämäinen työtapa, vastuunotto ja vuorovaikutteisuus? Näinhän me olemme hankesuunnitelmassamme esittäneet.

Ensi tiistaina järjestämme Vuosi yrittäjänä - ohjelman mukaiset NY-yritysten aluemessut. Mukana on 55 NY-yritystä ja 124 nuorta yrittäjää esittelemässä yritystensä tuotteita ja palveluja sekä kilpailemassa alueen parhaan yrityksen tittelistä ja pääsystä SM-finaaliin. Yrittäjät ovat suunnitelleet ja toteuttaneet messupisteensä ja valmistautuneet yrityksensä esittelyyn. NY-toiminta on laajentunut YritysAmiksessa muutamasta kulttuurialan yrityksestä koko kulttuurin, luonnonvara-alan ja liiketalouden alan mittavaksi toiminnaksi.

NY-nuorilla on oppilaitoksen tuki ja kansainvälisen ohjelman luoma toimintamalli. Yrittäjyydessä kuitenkin motivoi ja innostaa nuorten vapaus ja päätösvalta oman yrityksen asioissa. Nuoret ideoivat tuotteensa ja palvelunsa, he valitsevat toimihenkilönsä, suunnittelevat yrityksen brändin ja visuaalisen ilmeen. Tehdään omat internet-sivut ja ideoidaan sosiaalisen median käyttö. Itse nuoret päättävät myös vastaanotetuista töistä ja työnjaosta.

Tärkeä kysymys amisyrityksessä oppimisen mallin rakentamisessa on, missä määrin nuori yrittäjyys -toiminnan motivoivat ja innostavat piirteet osataan siirtää koko opiskelijaporukan oppimisen malliksi. Tätä kysymystä parhaillaan pohdimme. Uskallammeko nakata vanhat painolastit selästämme ja tulla voittajiksi, kuten KAO:n rehtori Raimo Sivonen meiltä kysyi koulutusliikelaitoksen yhteisöpäivässä.

Hankkeen alussa olemme hahmotelleet pilottialojen yritysympäristöjä. Tämä tehtävä sujuu meiltä varmasti. Onhan maamme ammatillinen koulutus perustunut siihen, että oppilaitoksissa opitaan ammattiin työtä tekemällä. Nyt vain pitää siirtää katselukulma teorialuokista ja opettajien työpöytien äärestä opiskelijaan ja pajan lattialle. Näkökulman vaihto ei ole läpihuutojuttu sekään. Vanha toimintamalli kummittelee taustalla vielä pitkään. Tämän tästä harhaudumme pohtimaan toimintaa "minun aineeni, opetukseni, tilojeni" kannalta. Fokuksen pitäminen opiskelijassa, yrittäjämäisyydessä ja oppimisessa horjuu vielä.

Olemme alkaneet hahmotella malleja, miten opiskelijat toimivat amisyrityksissään niin, että kaikki osaaminen saavutetaan. Vielä emme ole ratkaisseet tärkeää kysymystä, miten siirrämme NY-yritysten motivoivat, vastuuttavat, yhteistyötaitoja ja yrittäjämäistä asennetta kehittävät piirteet osaamisalojen amisyrityksiin.  Amisyritystemme pitää toimia kuten nykyaikaiset, työntekijöitä kuuntelevat ja osallistavat yritykset. Niiden pitää antaa opiskelijoille vastuuta ja myös valtaa kehitellä ratkaisuja keskenään. Opettaja-ohjaajien pitää aidosti keskustella opiskelijoiden kanssa ja kuunnella arvostavasti heidän näkökantojaan. Pitää luottaa. Ny-toiminnasta saatu kokemushan kertoo, että nimenomaan opiskelijoiden oma vapaus ja vastuunotto sekä aito vuorovaikutus opettajien kanssa on tärkein motivoiva tekijä. Luottamalla, vastuuttamalla ja omalla esimerkillämme luomme yhteisön, joka opettaa jäsenensä oma-aloitteisiksi, vastuullisiksi, yritteliäiksi ja yhteistyöhön kykeneviksi ihmisiksi. Saa yrittää ja saa erehtyä. Sitten korjataan suuntaa ja yritetään uudelleen. Tähän me uskomme ja tätä me kokeilun kautta hiomme ja kehitämme.

"Ihmiselle, joka kokee muutoksen pahaksi, tämä maailma on hankala paikka."

Valitsin blogini otsikoksi kehitysjohtaja Olli Hietasen toteamuksen, jonka hän esitti Helsingin Sanomien tulevaisuuden ammatteja käsittelevässä artikkelissa 15.2.2015. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä ennakointi on vaikeaa ja siksi koulutuksen on annettava valmiuksia sietää muutosta ja epävarmuutta. Tähänkin me YritysAmiksessa pyrimme.

Tällä hetkellä YritysAmiksessa ollaan samoissa touhuissa kuin kaikissa Suomen ammattiopistoissa. Ensi elokuusta lähtien toteutettavien uusien tutkintojen perusteiden mukaisten opetussuunnitelmien valmistelu pitää kiireisenä. Ammatilliset tutkinnon osat ovat valmiina. Nyt mietimme, miten toteutamme keskeistä ammattitaitoa edustavat yhteisten aineiden osaamistavoitteet luontevasti työelämän tehtäväkokonaisuuksiin perustuvan oppimisen osana. Sisällöltään yhteiset osaamistavoitteet istuvat ammatillisiin tutkinnonosiin kuin nenä päähän. Pohtimista aiheuttaa se, miten organisoimme aiemmin itsenäisinä kursseina toteutetun opetuksen siten, että näiden aineiden opettajat ja heidän asiantuntemuksensa saatetaan yhteen ammattiopettajien ja heidän asiantuntemuksensa kanssa. Suuri ratkaistava asia on monella eri alalla toimivien opettajien ajankäyttö. 

Opetussuunnitelmailtapäivässä olin mukana AV-viestinnän opettajien kanssa, kun he yhdessä liikunnan opettajan kanssa pohtivat tulevaa. Haimme vastausta kysymykseen, miten työkyvyn ylläpitoa toteutettaisiin hyvin toimivassa yrityksessä. AmisYritysten toimintamalliksi ideoimme seuraavaa:

- Neljä kertaa vuodessa amisyrityksissä vietetään liikuntailtapäivää. Liikunnanopettaja suunnittelee ja organisoi päivän opiskelijoiden ja muiden opettajien kanssa. Ohjelmana voisi olla vaikkapa iltapäivä uimahallissa, keilaradalla, hiihtämässä, leikkimielisissä yleisurheilukisoissa yms. 

- Kaikille AmisYritysten opiskelijoille pidetään työpaikkaliikunnan kurssi. Osa opiskelijoista kuvaa joko opettajan ohjaaman liikuntatuokion tai tekee samansisältöisen animaation yms. Tavoitteena on, että asiantuntijaopettajan alkuunpanemaa työpaikkaliikuntaa aletaan toteuttaa joka päivä työtehtävien lomassa. Kuka tahansa toimintaa ohjaava opettaja voi keskeyttää tietokoneen ääressä istumisen ja videon avulla toteuttaa liikuntatuokion. Näin hän pitää yllä myös omaa työkuntoaan.

- Amisyritysten peliturnauksia toteutetaan tietyin väliajoin. Ennen turnausten alkua asiantuntijaopettajan johdolla opiskellaan pelien säännöt ja harjoitellaan tekniikkaa. 

- Liikunnanopettaja tekee työpaikkakäyntejä AmisYrityksiin, seuraa työskentelyä ja ohjaa opiskeijoita ergonomisiin työasentoihin.

Tällaisia ideoita syntyi OPS-iltapäivässä. Tällä tiellä jatketaan kehittelyä.

Toteutuksessa on kaksi pääperiaatetta. AmisYrityksessä ei ole liikuntatunteja, vaan työpaikan työkykyä ylläpitävää toimintaa. Toiminta luo myös yhteisöllisyyttä, hyvää porukkahenkeä opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken. Toiminnalla halutaan opettaa käytänteitä, jotka siirtyvät opiskelijan mukana oikeaan työelämään.

Toinen pääperiaate on työkykyä ylläpitävän toiminnan saattaminen jatkuvaksi koko opintojen ajaksi. Nykyään liikuntakurssi toteutetaan yhden jakson aikana ja loppuvuonna ei ole ehkä mitään ohjattua toimintaa.

HOX

TEM:n Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen -raportin mukaan osa-aikatyön ja yksinyrittämisen  muodot yleistyvät ja työmarkkinoiden riskit siirtyvät yhä useammin työntekijän tai yksinyrittäjän kannettaviksi. Tällaiseenkin työelämään meidän on valmistettava opiskelijoita. Omasta työkyvystä huolehtiminen on tällöin erityisen tärkeä osa ammattitaitoa. 

Suosittelen artikkelia Ryhdy lääkäriksi, tietoturva-alalle tai opoksi, HS 15.2.2015. Sisältää paljon tärkeitä kysymyksiä pohdittavaksi.

Tarvitaanko ammattikoulussa "akateemisia aineita"?

Koko lukuvuoden olemme valmistelleet ensi syksystä voimaan astuvia osaamiskeskeisiä ja entistä työelämälähtöisempiä opetussuunnitelmia. Tähän asti on suurin kysymys ollut, kuinka puserramme YritysAmikselle valtakunnallisten tutkinnonperusteiden vaatiman työelämän tehtäväkokonaisuuksia noudattelevan ja opiskelijan osaamista painottavan opetussuunnitelman. Tutkinnonosa tutkinnonosalta olemme pohtineet, mitä tekemällä opiskelija mitkäkin asiat oppii ja millaisiin työelämän tehtäväkokonaisuuksiin sellaista tekemistä sisältyy.

Olemme huomanneet, että lähes jokaisen tutkinnonosan ammattitaitovaatimusten hyvä osaaminen edellyttää vuorovaikutustaitoja, erilaisten tekstien laatimista, kykyä työskennellä eri maista tulevien työkavereiden ja asiakkaiden kanssa ja siksi vieraiden kielten taitoa ja kulttuurien ymmärtämistä. On osattava laskea materiaalien menekkiä, hävikkiä, pinta-aloja ja tilavuuksia. Pitää hinnoitella, laskuttaa ja antaa rahasta takaisin.

Kansainvälistyneessä maailmassa, omassa yhteiskunnassa, työpaikalla ja omassa kodissa toimiessaan jokainen tarvitsee yhteiskunnallista osaamista, tietoa laeista, virkaehtosopimuksista, yhteiskunnan palveluista, verotuksesta ja demokratian periaatteista. Kestävän kehityksen periaate olisi hyvä jokaisen ymmärtää syvällisesti. Omasta kunnosta ja terveistä elämäntavoista ja sitä kautta työkyvystä on pidettävä huolta.

Onko tamperelainen opettaja ja diplomi-insinööri väärässä vaatiessaan mielipidekirjoituksessaan (HS 8.2.2015)  akateemisten oppisisältöjen poistamista ammattikoulusta. Hän luettelee esimerkkeinä äidinkielen, vieraat kielet ja matematiikan. Hän on ammattikoulun opettajana huomannut, että suurelle osalle nämä opinnot ovat liikaa. Hän on varma, että osa oppilaista on lopettanut koulun siksi, että akateemisten aineiden suorittaminen ei suju. Hän on väärässä ja oikeassa.

Olemme YritysAmiksen opetussuunnitelman laadinnassa siinä vaiheessa, että pohdimme mitä työelämän tehtäväkokonaisuuksissa tekemällä opiskelija oppii yhteisten tutkinnonosien osaamistavoitteet. Mitä opitaan koulussa, mitä opitaan työpaikoilla, mitä NY-yrityksissä tai muussa toiminnassa. Me emme näe ammatin vaatimia kielitaitoja, matemaattisia tai yhteiskunnallisia taitoja "akateemisia aineina" vaan olennaisena osana ammattitaitoa, joka on myös opittava ammattitaidon oppimisen yhteydessä. Pohdimme juuri, mitä tekemällä tätä ammattitadon ydinosaamista hankitaan ja lisätään.

Meillä yhteisten aineiden opettajilla on yliopistokoulutus. Tieteellinen koulutuksemme on tähdännyt enemmän tutkijan kuin ammattikoulun opettajan hommiin. On ymmärrettävää, että meillä on taipumus opettaa niin kuin meitä on opetettu. Opetuksemme on helposti opettaja- ja aineskeskeistä. Valmistaudumme hyvin kokoamalla oppimateriaaleja ja luennoimalla niiden mukaan. Opettamastamme aineksesta teemme harjoituksia ja parhaimmillamme ammattiin integroimisessa olemme silloin, kun otamme harjoitusten aiheet opiskelijoiden tulevista ammateista. Näin toimimalla opetuksestamme tulee "akateemista" ja liian vaikeaa isolle osalle opiskelijoista. Osaaminen ei myöskään siirry riittävästi varsinaisiin ammattiopintoihin. Opiskelijat eivät ymmärrä asioiden yhteyttä tulevaan ammattiinsa.

Ratkaiseeko tamperelaisen opettajan ehdottama "akateemisten opintojen " poistaminen tämän ongelman. Olemmeko valmiita jättämään huomiotta olennaisen ammattitaidon osan?

Eiköhän kääritä hihat, pistetä kädet taikinaan ja saappaat saveen ja ryhdytä yhdessä suunnittelemaan, kuinka kaikissa ammateissa keskeiset yhteiset sisällöt opitaan osana muuta ammattiin oppimista. Yhteisten aineiden opettajat ovat omien alojensa asiantuntijoita ja ammattiaineiden opettajat taas varsinaisen ammatin osaajia. Yhdessä keksimme, mitä tekemällä opiskelijat oppivat tulevan ammattinsa vaatiman osaamisen täysimääräisenä ja sellaisilla tavoilla, jotka ovat sopivia heille. Tavoilla, jotka tuottavat innostusta ja oppimisen iloa eivätkä ainakaan koulusta eroamisia.

Ihminen oppii, kun saa tehdä itse

Ihminen oppii, kun saa tehdä itse

YritysAmiksen tarinaa rakentaessamme olen miettinyt oman elämäni oppimisen historiaa. Mistä olen koulutuksen lisäksi ammentanut työssä ja elämässä muutenkin? 

Ennen kouluikää asuin isän, äidin ja kahden siskon kanssa Kajaanissa Lehtikankaantiellä. Sodasta palanneet miehet rakensivat omakotitaloja talkoilla. Ikäisiäni lapsia oli joka talossa. Isät tekivät pitkiä työpäiviä ja äidit olivat useimmiten kotiäitejä. Kunnallistekniikkaa alueella ei ollut: ei vesijohtoja, viemäreitä, sisävessoja, pyykinpesukoneita tai pölynimureita. Talot lämmitettiin puulla ja pyykit pestiin Honkirämeellä, jossa pyykkipadat höyrysivät ja vesi otettiin isosta lähteestä. Äideillä oli kädet täynnä työtä viisi-kuusihenkisten perheiden arjen pyörittämisessä. Aikaa lasten leikittämiseen ei ollut.

Me lapset elimme vapaata taiteilijaelämää lähimetsissä, lammilla, niityillä ja hiekkakuopilla. Keksimme ja organisoimme omat leikkimme itse. Koskaan ei aika käynyt pitkäksi. Syömässä käytiin kotona kaksi kertaa päivässä ja illalla toppuuttelun jälkeen tulimme kotiin nukkumaan. Mielikuvitus, organisointikyky, yhteisöllisyys, vuorovaikutustaidot ja johtamistaidot kehittyivät kunkin taipumusten mukaan omalla painollaan. 

Alakouluaikana olin kova perustamaan erilaisia kerhoja. Kiinteämpi organisoituminen alkoi kiehtoa. Olin Huoltokadun nallekerhon puheenjohtaja, Asema-alueen teatteri esiintyi lihan-ja maidontarkastamon ullakolla ja myöhemmin liiterissä, pidimme yhteisiä peli-iltoja ja rakensimme valtaisia lumilinnoja. Yhtään setää tai tätiä ei ollut asioita organisoimassa. Johdimme toimintaa ja teimme asiat itse.

Oppikouluaikana itse tekemínen jatkui. Toimin muun muassa oppilaskunnassa ja teinikunnassa. Järjestimme isoja tapahtumia, bileitä, potkiaisia, nahkiaisia, taksvärkkejä, seminaareja. Teimme lehtiä ja otimme kantaa. Edelleen kaikki tehtiin itse. Aina oli into päällä ja mukavaa. 

Tätä kaikkea aloin miettiä sunnuntaiaamun hitaalla aamupalalla aamulehteä lukiessani. Kainuun Sanomat kirjoitti Montessorileikkikoulun 30-vuotistaipaleesta otsikolla Lapsi oppii, kun saa tehdä itse. Samainen idea on kantanut omaa elämääni. Monesti olen ajatellut, että tärkeimpiä oppeja opettajana ja myöhemmin esimiehenä toimiseen en ole saanut yliopistosta, vaan lapsuuden ja nuoruuden leikeistä ja toiminnasta. Voin yhtyä KS:n jutussa esiintyvän nuoren leipomoyrittäjä Kaisa Marinin sanoihin. Kaisa toteaa "Montsassa sain tehdä juuri niitä juttuja, jotka itseäni kiinnostivat. Se oli ihan älyttömän kivaa. ...tuli rohkeutta tehdä valintoja jo nuoresta pitäen kuten itse haluaa, kulkematta vain lauman jatkona. Ei tarvinnut olla kuten muut. Se on rohkaissut haastamaan itseä pidemmälle."

Itse tekemisen idea on tärkeä osa yritysamislaisuutta. Opettajia, kokeneita ja kannustavia aikuisia, tarvitaan kipeämmin nyt kuin omina kouluaikoinani. Aika on toinen, syömään huutavia äitejä ei enää ole turvallisuuden tunnetta luomassa. Opettajan rooli opiskelijan tukena ja kannustajana on tärkeä. Meidän ei kannata hukata korkeata koulutustamme ja elämänkokemustamme tiedon jakajan rooliin tyytymällä. Meidän on maltettava antaa opiskelijoiden opetella tekemään itse ja pyrkiä heidän lähelleen arvokeskustelijoina. Meidän kannattaa pitää heitä tärkeinä keskustelukumppaneina, joille meillä on paljon ammatillista annettavaa kokemuksemme ja koulutuksemme vuoksi. Uskon, että näin pytymme paremmin motivoimaan opiskelijoita ja antamaan heille oppimisen iloa.

Olemme keskeneräisiä mutta kehityskykyisiä

Haastavin osa-alue matkalla kohti YritysAmiksen "ihantolaa"olemme me opettajat:meidän pitkään perinteeseen perustuvat tapamme opettaa, etiikkamme ja moraalimme suhteessa oppijoihin ja työkavereihin. Yhteiskunnassamme viime aikoina vahvistunut asenneilmasto ei ole tukenut ajatusta ihmisestä keskeneräisenä, vajavaisena mutta halukkaana tulemaan paremmaksi. Edellisessä blogissani julistin, että mielestäni ihminen on arvokas siksi että on ihminen. Se riittää perusteeksi, että kaikkia on kohdeltava arvokkaasti ja tasavertaisesti.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että syntyisimme valmiina tai että ammattiin valmistumisen jälkeen olisimme valmiita sellaisina kuin olemme. Olemme ihmisen iän mittaisella matkalla paremmiksi ihmisiksi ja paremmiksi opettajiksi. Edessämme on kova haaste unohtaa meille viime vuosikymmeninä opetetut ajatukset, että hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Jos ei tunnu koko ajan hyvältä ja onnelliselta, vaihda maisemaa.

35 vuoden työkokemuksella voin sanoa, että onnellisuuden kokemukset työssä syntyvät, kun yhdessä tavoittelemme jotakin arkirutiinia suurempaa, menemme riskillä vahvassa uskossa omaan onnistumiseen. Haukkaamme vähän liian suuria paloja ja ankaralla uurastuksella  pääsemme tavoitteeseen. Matkalla möhlitään ja mennään ojaan, mutta hyvällä meiningillä roiskitaan homma loppuun. Ja lopussa kiitos seisoo. Olemme ylpeitä, iloisia, tyytyväisiä, yhteenkuuluvia. Sitä voisi kutsua vaikka onneksi. Yhdessä työtä tehdessä huomaa, mitä pitäisi tehdä toisin, mitkä asenteet toimintatavat joutaa romuttaa. Omassa työyhteissössäni toistelemme lausetta, jos se mitä teet ei toimi, tee jotain muuta.

Nyt me YritysAmiksen kulttuurin, luonnon ja liiketalouden työntekijät olemme päättäneet tehdä jotain muuta.  Vanhat arvot, asenteet ja käsitykset opettamisesta on pantava puntariin. Osa vanhasta osoittautuu vahvaksi mutta osa menee vaihtoon. Jopa kieli muuttuu. Perjantaina eräs opettaja totesi, että emme voi puhua opettamisesta ja opetusmenetelmistä. Kysehän on oppimismenetelmistä. Meidän homma on saattaa oppijat opettamaan itse itseään yhdessä muiden oppijoiden kanssa. Motivaatio ei synny opettajan tempuista, aineistoista tai välineistä. Se syntyy, kun oppijalle annetaan väljyyttä rakentaa osamistaan - yhdessä muiden oppijoiden ja opettajien kanssa.

Yrittämällä oppimisen pedagogiikan ydintä etsimässä

Etenemme YritysAmista kohti monella rintamalla: oppimisympäristöt, organisoituminen, työn suunnittelu, verkkoympäristö ja some, tiedottaminen... Keskeinen kysymys on kuitenkin itse yrittämällä oppimisen pedagogiikka ja sen taustalla vaikuttavat arvot.


Hankkeemme kohderyhmä ovat työntekijät ja välillisesti varsinainen kohde on opetuksen muutos ja siitä hyötyvät opiskelijat. Omat arvot on ensin otettava puntariin. Olemme nyt hämmennyksen tilassa. Reitit eteenpäin eivät olekaan selvät. Tiedossa on vain, että ensi syksystä lähtien pitäisi oppimista alkaa tuottaa yrittämällä oppimisen pedagogiikalla. Mitä se tarkoittaa, kuka tulee kertomaan, tarvitaan koulutusta?


 Ensimmäiseksi tarvitaan näkökulman vaihdosta. Psykiatri Antti S. Mattila (HS 15.1.2015) viittaa stoalaiselta Epiktetokselta peräisin olevaan näkökulman vaihtamisen periaatteeseen. Ihmistä eivät järkytä asiat vaan heidän uskomuksensa niistä. Kun pakottaa katsomaan epämiellyttävää tilannetta päinvastaisesta näkökulmasta, se alkaa näyttää siedettävämmältä.


Näkökulma on siirrettävä minusta, minun opettamisestani, minun aineistoistani opiskelijaan. Hän on arvokas, kokeva ja tunteva ihminen, jonka oppimista alamme rakentaa yhdessä hänen kanssaan. Meidän on aidosti alettava katsoa ihmisen puoleen ryhmän, massan ja aineksen sijasta. Meidän aineksemme on aina hyvää, vain toimintatavat vaihtelevat ja tavoitteena on kullekin opiskelijalle mahdollisen oppimisen saavuttaminen. Tunnustan, että omassa opettajan piilotajunnassani lymyää ajatus "kaikille samaa ja kaikilta samaa, jos sallimme erilaisia tavoitteita, se on väärin muita kohtaan". On vain yksi kiitettävä tavoite ja kaikki siitä poikkeavat saavutukset ovat epäonnistumisia.


Näkökulman vaihdoksen jälkeen ajattelemme, että kaikki erilaiset saavutukset ovat onnistumisia. Jotta näin pystyisimme ajattelemaan, meidän omien arvojemme on oltava ei enempää eikä vähempää kuin länsimaisen humanismin perusarvoja. Lähdetään perusasioiden äärelle. Jokainen ihminen on arvokas siksi, että on ihminen. Koska hän on arvokas, häntä on myös arvokkaasti kohdeltava. Hän on ehkä rikki, huonotapainen, minuus hukassa, mutta me ammattilaiset osaamme asettua hänen housuihinsa ja lähteä kulkemaan rinnalla kohti parempaa itsetuntoa ja ammattiosaamista. Hän voi myös olla jo kouluun tullessaan jollakin saralla huippuosaaja, joka jatkuvasti haastaa opettajan osaamisen. Myös hänen tilanteeseensa on eläydyttävä ja antauduttava aitoon dialogiin, joka vie häntä eteenpäin.


Jotta pystyisin erittelemään, mitkä kaikki tekijät yrittämällä oppimisessa motivoivat, innostavat ja parantavat oppimista, olen alkanut analysoida NY-yrittäjyydessä mukana olleiden opiskelijoiden kokemuksia. Ensimmäisistä havainnoista kirjoitan seuraavassa blogissani.

Matka kohti hyvän mielen koulua alkoi

Tänään 7.1.2015 klo 10.00 oli Kainuun ammattiopiston kulttuurin, luonnon ja liiketalouden YritysAmiksen  ensimmäinen päivä. Euroopan unionin Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman kaksivuotisen hankkeen tuella rakennamme amisyritys-pedagogiikan. Luomme ammattikoulun, joka lisää opiskelijoiden innostusta ammatin oppimiseen, mahdollistaa erilaisten oppijoiden onnistumisen kokemukset ja tarjoaa työntekijöille mukavan työympäristön. Uskomme, että uusien toimintatapojen avulla syrjäytyminen vähenee ja sekä halu että mahdollisuudet päästä opinnoissa niin pitkälle kuin omat kyvyt vain sallivat toteutuu.

Verkko-oppiminen ja sosiaalinen media ovat keskeisessä roolissa YritysAmiksen toiminnassa. Koulutamme  nuoria, jotka jäävät eläkkeelle 50 vuoden kuluttua. Heidän työ- ja elinympäristönsä on digitaalinen valmistuivatpa he mihin ammattiin tahansa.  Suuri osa opiskelijoistamme kuuluu ns. diginatiiviin sukupolveen, joka on oppinut pienestä pitäen toimimaan nykytiedon valtateillä. Miksi emme siis myös opiskelussa hyödyntäisi tätä.

Koska edellytämme opiskelijoilta aktiivista roolia sosiaalisessa mediassa, on myös meidän opettajien ja muiden YritysAmiksen työntekijöiden lähdettävä mukaan leikkiin. Erilaiset blogit ovat keskeinen osa oppimista. Opiskeluryhmät toimivat Facebookissa  ja muissa yhteisöllisissä medioissa. Siispä koulutusjohtajankin piti ottaa haaste vastaan. YritysAmis-blogin kautta kerron koko hankkeen ajan työn etenemisestä ja arvioin onnistumisia ja etsin kehittämiskohteita.

YritysAmiksen aloitustilaisuudessa julistimme opiskelijoille Vuoden somettaja -kilpailun. Palkitsemme kulttuurialan, luonnonvara-alan ja liiketalouden alan parhaan some-toimijan huhtikuussa. Kilpailun sääntöjen mukaan someaktiivi on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa, bloggaajana, videoblogin tekijänä tai kuvamateriaalin tuottajana kuvapalveluihin.

Some-kilpailun arviointikriteerit ovat seuraavat:

• toiminta on säännöllistä
• on seuraajia ja ylittää uutiskynnyksen muussa mediassa
• noudattaa tekijänoikeuksia ja lakia
• visuaalinen ilme on omaperäinen
• on positiivinen ote käsiteltäviin asioihin.