Suurin kanto YritysAmiksen luomisen ja yrittämällä oppimisen pedagogiikan kehittämisen kaskessa tällä hetkellä on opettajan vaikeus päästää opiskelijasta irti. Antaa hänen itse oivaltaa ja johtaa oppimistaan. Olla oman oppimisensa prosessin omistaja. Olla tärkein toimija opettajan sijaan.
Opettaja korostaa ja esittelee mielellään omaa osaamistaan ja ammatilaisuuttaan. Opiskelija nähdään jonkinlaisena opettajan jatkeena. Opettaja on tyytyväinen, jos opiskelijan työ on opettajan työn tasoista. Oppilaitoksen ulkopuolelle voi päästää vain sellaista opiskelijan työtä, joka yhtä hyvin voisi olla opettajan tekemää - ja monesti onkin.
Opiskelijaa ei uskalleta päästää oppimaan oikeisiin työtehtäviin työpaikoille, ennen kuin hän on ammattilainen? Opettaja on huolissaan omasta maineestaan opettajana. On niin vaikeaa päästää oppija omaan oppimisprosessiinsa, oman oppimisensa johtajaksi, oivaltajaksi, innostujaksi, itsenäiseksi toimijaksi, joka tarvittaessa saa opettajan tukea ja kannustusta.
Miksi oppijaa syrjäyttävästä ja passivoivasta mallista pidetään niin lujasti kiinni? Miksi opettaja haluaa olla keskeinen toimija? Miksi on tärkeää, että opettajalla on mun tytöt, mun pojat, mun ryhmä, mun luokka, mun koneet ja laitteet? Miksi opettaja mieltää oppimisen perustaksi sen, mitä hän on suustaan päästänyt? Miksi niin paljon minää?
Miten näistä vuosisataisista perinteistä, jotka vääjäämättä siirtyvät aina uusille opettajapolville, päästään irti? Pian koulutuksen kehittämisessä alkaa olla hätätila käsillä. Vanhentunut koulu mitätöi itsensä ja oppiminen siirtyy kokonaan muualle. Tämä ei ole hyvä kehityssuunta. Tällainen malli polarisoi entisestään nuoria äärilaidoille.
Koulutetut ja huolehtivat vanhemmat osaavat opastaa lapsensa oikeille tiedon lähteille, opettaa keskustelemaan, kyseenalaistamaan ja hakemaan tietoa ja jatkokoulutuspaikkoja. Heillä on verkostoja, jotka auttavat heidän lapsiaan eteenpäin. Miten käy niille, joilla ei tällaista taustaa ole?
Toimiva ja ajantasainen, arvostettu koulu on demokraattisen yhteiskunnan ydintä. Koulun on pakko pystyä uudistumaan ja me opettajat olemme uudistumisen ainoat mahdolliset toteuttajat yhdessä opiskelijoiden kanssa ja vuorovaikutuksessa työelämään. Meidän on mentävä itseemme ja muutettava toimintatapaamme. Ammatillisen koulutuksen valtakunnalliset tutkinnon perusteet antavat muutokselle kaiken tuen ja suorastaan vaativat muutosta. Myös opiskelijat osaavat ja haluavat toimia uudella tavalla. Työelämäkin janoaa muutosta. Tällä kertaa edistys on kiinni meistä.
Millaista opettajan mallia ja toimintatapaa uusi koulu tarvitsee?
Opettajan ei välttämättä tarvitse olla substanssialansa huippuosaaja. Hänen ei tarvitse näyttää mallia ja tehdä opiskelijan puolesta. Hän ei saa naljailla tai jopa ivata oppijaa mielestään huonosta suorituksesta. Hänen pitää antaa oppijan olla pääasia, toiminnan ja oppimisen subjekti. Opettajan pitää pystyä siirtymään sivummalle, muuttumaan mahdollistajaksi. Hänen pitää luoda puitteita ja toimintamalleja, joissa oppimista voi tapahtua. Hän antaa verkostonsa oppijan käyttöön.
Opettaja on arvostava ja tukee tarvittaessa. Hän ohjaa tiedon lähteille. Hän kunnioittaa oppijan prosessia. Opettaja ei kadehdi oppijan työelämäsuhteita eikä opiskelijoita ohjaavia työelämän ammattilaisia. Hyvä opettaja ei kilpaile opiskelijoiden kautta kollegoidensa kanssa. Hän ei mustamaalaa kollegaa tai hänen vetämiään projekteja eikä omaa työnantajaansa.
Suomessa on ehkä maailman korkeimmin koulutetut opettajat. Tämän tosiasian taakse ei kuitenkaan pidä piiloutua eikä sen avulla saa perustella vanhentuneita asenteita ja työtapoja. Maailman parhaiten koulutetuilla opettajilla on kaikki resurssit muutokseen. Meidän pitää nyt mennä itseemme, katsoa maailmaa avoimin silmin ja yhdessä kollegoiden kanssa suunnitellen, keskustellen ja sopien tehdä tarvittavat toimintatapojen muutokset. Meiltä saa vaatia ja se saattaa tuntua pahalta, mutta tämän tarinan minä on opiskelija.
No comments:
Post a Comment