Ihminen oppii, kun saa tehdä itse

Ihminen oppii, kun saa tehdä itse

YritysAmiksen tarinaa rakentaessamme olen miettinyt oman elämäni oppimisen historiaa. Mistä olen koulutuksen lisäksi ammentanut työssä ja elämässä muutenkin? 

Ennen kouluikää asuin isän, äidin ja kahden siskon kanssa Kajaanissa Lehtikankaantiellä. Sodasta palanneet miehet rakensivat omakotitaloja talkoilla. Ikäisiäni lapsia oli joka talossa. Isät tekivät pitkiä työpäiviä ja äidit olivat useimmiten kotiäitejä. Kunnallistekniikkaa alueella ei ollut: ei vesijohtoja, viemäreitä, sisävessoja, pyykinpesukoneita tai pölynimureita. Talot lämmitettiin puulla ja pyykit pestiin Honkirämeellä, jossa pyykkipadat höyrysivät ja vesi otettiin isosta lähteestä. Äideillä oli kädet täynnä työtä viisi-kuusihenkisten perheiden arjen pyörittämisessä. Aikaa lasten leikittämiseen ei ollut.

Me lapset elimme vapaata taiteilijaelämää lähimetsissä, lammilla, niityillä ja hiekkakuopilla. Keksimme ja organisoimme omat leikkimme itse. Koskaan ei aika käynyt pitkäksi. Syömässä käytiin kotona kaksi kertaa päivässä ja illalla toppuuttelun jälkeen tulimme kotiin nukkumaan. Mielikuvitus, organisointikyky, yhteisöllisyys, vuorovaikutustaidot ja johtamistaidot kehittyivät kunkin taipumusten mukaan omalla painollaan. 

Alakouluaikana olin kova perustamaan erilaisia kerhoja. Kiinteämpi organisoituminen alkoi kiehtoa. Olin Huoltokadun nallekerhon puheenjohtaja, Asema-alueen teatteri esiintyi lihan-ja maidontarkastamon ullakolla ja myöhemmin liiterissä, pidimme yhteisiä peli-iltoja ja rakensimme valtaisia lumilinnoja. Yhtään setää tai tätiä ei ollut asioita organisoimassa. Johdimme toimintaa ja teimme asiat itse.

Oppikouluaikana itse tekemínen jatkui. Toimin muun muassa oppilaskunnassa ja teinikunnassa. Järjestimme isoja tapahtumia, bileitä, potkiaisia, nahkiaisia, taksvärkkejä, seminaareja. Teimme lehtiä ja otimme kantaa. Edelleen kaikki tehtiin itse. Aina oli into päällä ja mukavaa. 

Tätä kaikkea aloin miettiä sunnuntaiaamun hitaalla aamupalalla aamulehteä lukiessani. Kainuun Sanomat kirjoitti Montessorileikkikoulun 30-vuotistaipaleesta otsikolla Lapsi oppii, kun saa tehdä itse. Samainen idea on kantanut omaa elämääni. Monesti olen ajatellut, että tärkeimpiä oppeja opettajana ja myöhemmin esimiehenä toimiseen en ole saanut yliopistosta, vaan lapsuuden ja nuoruuden leikeistä ja toiminnasta. Voin yhtyä KS:n jutussa esiintyvän nuoren leipomoyrittäjä Kaisa Marinin sanoihin. Kaisa toteaa "Montsassa sain tehdä juuri niitä juttuja, jotka itseäni kiinnostivat. Se oli ihan älyttömän kivaa. ...tuli rohkeutta tehdä valintoja jo nuoresta pitäen kuten itse haluaa, kulkematta vain lauman jatkona. Ei tarvinnut olla kuten muut. Se on rohkaissut haastamaan itseä pidemmälle."

Itse tekemisen idea on tärkeä osa yritysamislaisuutta. Opettajia, kokeneita ja kannustavia aikuisia, tarvitaan kipeämmin nyt kuin omina kouluaikoinani. Aika on toinen, syömään huutavia äitejä ei enää ole turvallisuuden tunnetta luomassa. Opettajan rooli opiskelijan tukena ja kannustajana on tärkeä. Meidän ei kannata hukata korkeata koulutustamme ja elämänkokemustamme tiedon jakajan rooliin tyytymällä. Meidän on maltettava antaa opiskelijoiden opetella tekemään itse ja pyrkiä heidän lähelleen arvokeskustelijoina. Meidän kannattaa pitää heitä tärkeinä keskustelukumppaneina, joille meillä on paljon ammatillista annettavaa kokemuksemme ja koulutuksemme vuoksi. Uskon, että näin pytymme paremmin motivoimaan opiskelijoita ja antamaan heille oppimisen iloa.